Kuun alussa vietettiin tietysti Vappua. Vappuaaton iltaa vietettiin Seurahuoneella viinin, tapaksien ja kuohuviinin maistelun merkeissä ja talo täyttyi iloisista ihmisistä.
Vappupäivänä tarjoiltiin Vappulounasta, jossa pöytä notkui jälleen kerran ihanista kevään herkuista. Varmin kevään merkki on ehdottomasti maailman makeimmat Siimeksen puutarhan kirsikkatomaatit! Jälkiruokana vappupäivän lounaalla oli makoisaa mansikkasalaattia, valkosuklaamoussea ja marenkia
Äitienpäivä on yksi kevään kiireisimmistä päivistä ja tänäkin vuonna saimme tarjoilla perinteistä äitienpäivälounasta kolmen täyden kattauksen verran. Alkupalat tarjoilimme buffesta ja tänä vuonna pääruoaksi oli vaihtoehtona muunmuassa kuhaa. Äitienpäivälounaan kruunasi raikas passionmousse, jonka kanssa tarjoiltiin kookoskeksiä ja mansikkaa.
Vapun ja äitienpäivän lisäksi on ollut ilo viettää niin häitä, kuin syntymäpäiviäkin. Pienempiä Seurahuoneella ja suurempia Pukkilan Kartanon Juhlatiloissa. Toukokuu on ihanaa aikaa, kun luonto on kaneimmillaan, kukkivat luumupuut antoivat lupauksen kesästä juuri tuossa äitienpäivän aikoihin ja nyt on vuorossa omenapuut! Tervetuloa kesä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti